Käyttöönottosuunnitelma
Miksi käyttöönotto on tärkeää
Kehitettävä ratkaisu tai muutos toimintaan ei jalkaudu organisaatioon itsestään. Lopputulos on siirrettävä jatkuvaan operointiin. Tarvitaan tiedottamista, kouluttamista ja käytön avun järjestämistä. Tarvitaan myös jatkuvan operoinnin rahoitus sekä päätöksenteko. Mahdollisesti on järjestettävä operatiivinen ohjaus- tai johtoryhmä.
Kehitysorganisaatiosta käyttöorganisaatioon
Kehitysorganisaatio ei yleensä kanna operatiivista vastuuta ratkaisun kuluista eikä muusta operatiivisesta palvelusta.
Palvelun omistaja tulee yleensä ydintoiminnasta, kun taas tietotekniset kyvykkyydet tarjotaan yleensa digi- tai IT-organisaatiosta. Palveluiden käyttöönotossa on huomioitava vastuiden sopiminen palvelutuotannon osalta. Mikä on ydintoiminnan vastuulla ja mikä on tietohallinnon tai digiorganisaation vastuulla? Oleellista on, että vastuujaot ovat selkeitä ja dokumentoituja sekä jalkautettuna päivittäistoimintaan.
Käyttöönotossa huolehdittavat asiat
On varmistettava käytönaikainen toiminnan edellyttämä henkilöstö ja osaaminen eli käyttökoulutukset. Käyttöön siirto voi myös johtaa muutoksiin toiminnan rahoituksessa. On huolehdittava käyttöön siirtämisen aikana tapahtuvasta operoinnista ja viestinnästä. Mitä enemmän teknologiaa käyttöönottoon liittyy, sen suurempaan rooliin nousee "takuuaika". Miten varmistetaan "takuuaikana" ilmenevien haasteiden ja ongelmien hoitaminen, kun kehitysorganisaatio on jo työnsä suorittanut?
- Organisaatio ennen käyttöönottoa, käyttöönoton aikana ja käyttöönoton jälkeen
- Tärkeimmät tehtävät ennen käyttöönottoa, käyttöönoton aikana ja käyttöönoton jälkeen
- Käyttöönoton aikataulu ja resurssit ja rahoitus
- Vaikutusten arviointi
- Tiedottamisen järjestäminen
- Perehdytysten järjestäminen
- Järjestelmätuen järjestäminen (IT-palvelun tapauksessa)
- Hyväksymiskriteerit käyttöönotolle
- Paluusuunnitelma, jota käytetään, jos ongelmia havaitaan käyttöönoton aikana
DevOps digikäyttöönotossa
Nykyisin paljon puhuttu DevOps –malli tietoteknisten palvelujen yhteydessä yhdistää kehittämistoiminnan ja ratkaisun operoinnin samaan organisaatioon. Silloinkin on käyttöönotossa varmistuttava aivan samoista kyvykkyyksistä kuin erillisenkin käyttöorganisaation kanssa.